Yhdysvaltain oikeusministeriö tutkii Washingtonin ampumista terroritekona ja viharikoksena. Syyttäjän mukaan lisäsyytteitä nostetaan tarpeen mukaan.
Yhdysvalloissa Israelin suurlähetystön työntekijöiden ampumisesta epäiltyä miestä vastaan on nostettu murhasyytteet, selviää oikeuden asiakirjasta.
Epäiltyä vastaan nostettiin kaksi syytettä murhasta, minkä lisäksi hän sai syytteet ulkomaisten virkamiesten murhaamisesta sekä ampuma-aserikoksista.
Tutkitaan terrorismina ja viharikoksena
Keskiviikkoiltana paikallista aikaa Washingtonin juutalaisen museon ulkopuolella tehdyssä ampumisessa kuolivat mies ja nainen, jotka olivat Israelin Yhdysvaltain-suurlähettilään mukaan pariskunta.
Israelin ulkoministeriön mukaan mies oli israelilainen ja nainen yhdysvaltalainen. Saksalaisen diplomaattilähteen mukaan miehellä oli myös Saksan kansalaisuus.
Yhdysvaltain oikeusministeriö tutkii Washingtonin ampumista terroritekona ja viharikoksena, kertoi syyttäjä Jeanine Pirro uutiskanava CNN:n mukaan. Hänen mukaansa torstaina nostetut syytteet ovat ensimmäiset ja lisäsyytteitä nostetaan, jos todisteet osoittavat niille tarpeen.
FBI:n edustaja Steven Jensen kertoo CNN:n mukaan, että viranomaisilla ei ollut epäillystä mitään sellaista tietoa, joka olisi antanut aihetta huoleen ennen ampumista.
Sanoi toimineensa Gazan vuoksi
Pariskunta ammuttiin, kun he olivat lähdössä museossa järjestetystä nuorten diplomaattien tapahtumasta, kertoi Washingtonin poliisipäällikkö Pamela Smith CNN:n mukaan.
Smithin mukaan epäilty oli lähestynyt museon ulkopuolella neljän ihmisen ryhmää ja ampunut kahta heistä. Poliisin mukaan epäilty meni ampumisen jälkeen sisään museoon, mistä hänet otettiin kiinni.
Kansainvälinen yhteisö on tuominnut ampumisen jyrkästi. Israelin ulkoministerin mukaan veriteot ovat yhteydessä antisemitismiin ja Israelin vastaiseen toimintaan, mistä hän syytti Euroopan maita.
Silminnäkijät kertoivat CNN:lle, että epäilty oli sanonut tehneensä teon Gazan vuoksi.
Gazalaisviranomaisten mukaan Israel on surmannut vuoden 2023 lokakuun alun jälkeen Gazassa lähes 54 000 ihmistä. Sekä YK että ihmisoikeusjärjestöt ovat arvioineet, että Israelin toimet Gazassa täyttävät kansanmurhan tunnusmerkit.