Saimaannorpan tulisi olla oma itsenäinen lajinsa alalajin sijaan, ehdottavat tutkijat.
Tuoreen tutkimuksen mukaan saimaannorppa on evolutiivisesti selvästi eriytyneempi kuin aikaisemmin on tiedetty, kertoo Helsingin yliopisto.
Saimaannorpan eriytyminen muista norpista on tapahtunut yli 60 000 vuotta sitten eli paljon ennen kuin Saimaa on syntynyt 10 000 vuotta sitten.
Asia selvisi kansainvälisessä tutkimusyhteistyössä, jossa kartoitettiin maailman norppapopulaatioiden perimiä ja rakenteellisia ominaisuuksia.
Tutkimukseen osallistuivat Helsingin, Itä-Suomen ja Kööpenhaminan yliopistot, Tokion luonnonhistoriallinen museo sekä Luonnonvarakeskus.
Norpat ovat laajimmalle levinneitä arktisia hylkeitä, ja niitä esiintyy Jäämeren lisäksi Ohotanmerellä Japanin pohjoispuolella, Itämerellä sekä Saimaan ja Laatokan järvissä.
Järvinorppien on perinteisesti ajateltu olevan lähisukulaisia ja kehittyneen sisävesistöihin loukkuun jääneistä norpista maan kohotessa jääkauden jälkeen.
Saimaannorpan erottavat muista hampaat
Tutkimuksessa selvisi, että saimaannorpan erottaa muista norpista sen hampaat. Saimaannorpan hampaisto on kaikista norpista eniten kalaravintoon sopeutunut.
Tämä taas tukee analyysia saimaannorpan pitkästä itsenäisestä kehityshistoriasta.
– Saimaannorppa tunnistettiin jo 1800-luvulla selvästi muista norpista poikkeavaksi. Sittemmin ymmärryksemme lajien evoluutiosta on kasvanut ja saimaannorpan nostaminen omaksi lajikseen, Pusa saimensis, kuvaa sen itsenäistä kehityspolkua, sanoo professori Jaakko Pohjoismäki Itä-Suomen yliopistosta tiedotteessa.
Saimaannorppa on yksi maailman uhanalaisimmista ja harvinaisimmista hylkeistä. Tällä hetkellä saimaannorppakanta on saatu suojelutyön ansiosta nousemaan noin 500 yksilöön.
– Meillä Suomessa elää todella ainutlaatuinen relikti, muinaisten jääjärvien norppien viimeinen edustaja maailmassa. On pysäyttävää ajatella, kuinka lähellä sen lopullinen menettäminen on ollut, sanoo tiedotteessa yliopistotutkija Mervi Kunnasranta Itä-Suomen yliopistosta.
Juttua täydennetty 12.6.2025 kello 16.36.