MTV Uutiset seurasi tässä artikkelissa Israelin, Iranin ja Yhdysvaltojen välistä kriisiä.
Tämä viime päivien tapahtumista tiedetään Yhdysvallat iski sunnuntaina 22. kesäkuuta ilmaiskuilla kolmeen Iranin ydinlaitokseen, johon Iran vastasi päivää myöhemmin iskemällä Yhdysvaltain sotilastukikohtaan Qatarissa. Varhain tiistaiaamuna 24. kesäkuuta Yhdysvaltain presidentti kertoi Israelin ja Iranin suostuneen tulitaukoon. Molemmat kuitenkin rikkoivat sitä. Tiistai-iltana Iranin presidentti kertoi kansalaisille tarkoitetussa viestissään, että sota Israelin kanssa on päättynyt. Taistelut kestivät 12 päivää. Israelin pääministeri totesi Israelin saavuttaneen "historiallisen voiton". |
Keskiviikko 25. kesäkuuta
19.10: Trump: Yhdysvallat keskustelee Iranin kanssa ensi viikolla
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi keskiviikkona, että Yhdysvallat keskustelee Iranin kanssa ensi viikolla. Hän sanoi, että maat saattavat solmia sopimuksen Iranin ydinohjelmasta. Hän kuitenkin lisäsi, ettei ole varma asiasta.
Trump puhui asiasta Haagissa, jossa hän osallistui kaksipäiväiseen Naton huippukokoukseen. (STT)
17.30: Iran jäädyttää yhteistyön Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n kanssa
Iran jäädyttää yhteistyön Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n kanssa, kertoi Iranin valtiollinen televisio keskiviikkona. Parlamentti äänesti jäädyttämisen puolesta sen jälkeen, kun Israel ja Yhdysvallat iskivät lukuisiin Iranin ydinlaitoksiin.
Israelin ja Yhdysvaltain iskut Iranin ydinlaitoksiin vesittivät luottoa IAEA:han Iranissa.
Iran keskeyttää yhteistyön IAEA:n kanssa kunnes maan ydinlaitosten turvallisuus on taattu, ilmoitti Iranin parlamentin puhemies Mohammad Bagher Ghalibaf.
– Kansainvälinen atomienergiajärjestö, joka ei suostunut tuomitsemaan Iranin ydinlaitoksiin tehtyjä iskuja vähääkään, laittoi kansainvälisen uskottavuutensa huutokauppaan, hän perusteli.
Päätös vaatii vielä Iranin kansallisen turvallisuusneuvoston hyväksynnän. (STT)
Lue lisää: Iran jäädyttää yhteistyön Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n kanssa
16.35: Ranska laatii oman arvionsa Iranin ydinlaitoksille aiheutuneista vahingoista
Ranska laatii oman arvionsa Iranin ydinlaitoksille aiheutuneista vahingoista Israelin ja Yhdysvaltojen iskujen jälkeen. Asiasta kertoo Ranskan presidentti Emmanuel Macron toimittajille uutistoimisto Reutersin mukaan, kertoo Haaretz.
Nato-maa Ranska kuuluu maailman johtaviin ydinvoimavaltioihin ja on myös ydinasevaltio.
Iran on sanonut ydinlaitostensa vaurioituneen pahasti. Israelissa arviot ovat olleet varovaisempia.
Alustavan yhdysvaltalaisen tiedusteluraportin mukaan Yhdysvaltain iskut hidastavat Iranin ydinohjelmaa ehkä vain kuukausilla. (STT)
15.10: Iran: Yhdysvaltain iskut aiheuttivat merkittäviä vahinkoja
Iranin ulkoministeriön tiedottaja Esmail Baghaei sanoi, että Yhdysvaltain sunnuntaina tekemät iskut olivat aiheuttaneet merkittäviä vahinkoja Iranin ydinlaitoksille, kertoi Al Jazeera.
– Ydinlaitoksemme ovat vaurioituneet pahasti, se on varmaa, Baghaei sanoi keskiviikkona raportin mukaan.
13.20: Trump: Iranin ydinohjelma lykkääntyy vuosikymmenillä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi Naton huippukokouksessa Haagissa, että Iranin ydinohjelmaa on nyt viivästetty vuosikymmenten ajan.
Hän myös väitti, että iskut Iraniin olisivat tuhonneet ydinohjelman "täysin" eikä Iran rakenna pommeja pitkään aikaan.
Trump sanoi myös, että tulitauko Iranin ja Israelin välillä sujuu hyvin.
Israelin armeijan mukaan on vielä liian aikaista arvioida Iranin ydinlaitoksiin tehtyjä vahinkoja. (STT)
5.57: Arvio: USA:n iskut hidastavat Iranin ydinohjelmaa vain kuukausilla
Yhdysvaltain iskut hidastavat Iranin ydinohjelmaa todennäköisesti vain muutamalla kuukaudella, arvioi alustava yhdysvaltalainen tiedusteluraportti. Asiasta kertovat useat lähteet muun muassa uutiskanava CNN:lle ja Washington Post -lehdelle.
Yhdysvallat iski varhain sunnuntaina kolmeen Iranin ydinlaitokseen. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on sanonut, että iskujen kohteena olleet uraanin rikastuslaitokset tuhoutuivat. Puolustusministeri Pete Hegseth puolestaan sanoi Yhdysvaltojen tuhonneen Iranin ydinohjelman.
Lähteiden mukaan Yhdysvaltain puolustusministeriön tiedustelun tuottamassa raportissa kuitenkin todetaan, etteivät iskut tuhonneet rikastetun uraanin varastoja kokonaan.
Yksi nimettömänä puhunut lähde kertoi Washington Postille yhdysvaltalaisten tiedusteluraporttien osoittavan, että Iran siirsi useita eriä korkeasti rikastettua uraania pois kohteista ennen iskuja.
Lue koko uutinen: Arvio: USA:n iskut hidastavat Iranin ydinohjelmaa vain kuukausilla
Tiistai 24. kesäkuuta
22.25: Netanjahu: Israel saavutti historiallisen voiton
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoo Israelin saavuttaneen historiallisen voiton 12 päivää kestäneissä sotatoimissa Irania vastaan.
Televisioidussa puheessaan Netanjahu sanoi, että Iranin kaikki mahdolliset yritykset rakentaa ydinohjelmaansa uudelleen "tullaan murskaamaan samalla päättäväisyydellä ja voimalla".
– Iran ei tule koskaan saamaan ydinasetta, hän sanoi.
Iran puolestaan ilmoitti olevansa valmis palaamaan neuvotteluihin ydinohjelmastaan Yhdysvaltojen kanssa.
Presidentti Masoud Pezeshkian sanoi, että Iranilla on laillinen oikeus jatkaa ydinvoiman käyttöä rauhanomaisiin käyttötarkoituksiin ja ettei se koskaan pyrkinyt rakentamaan ydinasetta.
Tekstiä päivitetty kello 23.16.
21.39: Israel: Painopiste siirtyy takaisin Gazaan
Israelin painopiste siirtyy takaisin Gazaan, Israelin armeijan komentaja sanoo lausunnossa.
Israel ja Iran ovat sanoneet olevansa sitoutuneita aselepoon, joka saatiin aikaan liki kahden viikon sotatoimien päätteeksi.
Israelissa on esitetty vaatimuksia siitä, että aselepo laajennettaisiin koskemaan myös Gazaa. Vaatimuksen esitti muun muassa panttivankien ja kadonneiden ihmisten perheiden foorumi.
Israelin joukot ovat jatkaneet sotatoimia Gazan kaistalla. Gazan kaistalla on raportoitu tänään kymmenistä kuolonuhreista.
21.16: Iranin presidentti viestissään kansalaisille: "12 päivää kestänyt sota on päättänyt"
Iranin presidentti Masoud Pezeshkian sanoo viestissään kansalaisille, että 12 päivää kestäneet sotatoimet Israelia vastaan ovat päättyneet. Pezeshkianin viestin välitti valtiollinen uutistoimisto IRNA.
Iran ilmoitti myös olevansa valmis palaamaan neuvotteluihin Yhdysvaltojen kanssa ydinohjelmastaan.
Presidentti Pezeshkian sanoi kuitenkin, että Iranilla olisi laillinen oikeus jatkaa ydinvoiman käyttöä rauhanomaisiin käyttötarkoituksiin ja ettei se koskaan aikonut rakentaa ydinasetta.
Hän pyysi Arabiemiraattien presidenttiä välittämään tämän viestin Yhdysvalloille.
Sunnuntaina Yhdysvallat osallistui Israelin sotatoimiin pommittamalla Iranin tärkeimpiä ydinkohteita.
Tekstiä päivitetty kello 21.43.
20.48: Israelin asevoimat: Israelin iskut hidastivat Iranin ydinohjelmaa vuosilla
Israelin asevoimien esikuntapäällikkö sanoo Israelin jarruttaneen iskuillaan sekä Iranin ydinohjelmaa että maan ohjusohjelmaa vuosilla.
Esikuntapäällikkö Eyal Zamir sanoi lausunnossaan, ettei Iranin-vastaiset toimet ole ohi. Nyt siinä on alkamassa uusi vaihe, hän sanoi.
Israelin aloittamat iskut ehtivät kestää 12 päivää, ennen kuin Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti aselevon alkamisesta myöhään maanantaina.
Osapuolet ovat vakuuttaneet sitoutuneensa tänä aamuna voimaan astuneeseen aselepoon, jonka on määrä lopettaa sotatoimet lopullisesti.
Israelin viranomaiset ovat ilmoittaneet sotatoimiin liittyneiden rajoitusten poistamisesta ja lentojen palaamisesta normaaliksi Israelissa.
20.44: Iran ei ehkä avannutkaan ilmatilaansa
Iran ei ole vielä avannutkaan ilmatilaansa uudelleen, kertoo Young Journalists' Club -mediasivusto uutistoimisto Reutersin mukaan vedoten maan tie- ja kaupunkikehitysministeriön tiedottajan lausuntoihin.
Tiedottajan mukaan asiasta ei ole tehty päätöstä.
Lentoja seuraava Flightradar 24 -sivusto kertoi aiemmin tänään X:ssä, että Iranin ilmatila on avoinna kansainvälisille saapumisille ja lähdöille Teheraniin ja sieltä pois ennakkoluvalla.
19.27: Iranin ja Israelin tulitauko rakoili päivällä
Iran ja Israel ovat syytelelleet toisiaan aamulla voimaan astuneen tulitauon rikkomisesta.
Tulitauon välittänyt Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on arvostellut molempia osapuolia kovin sanoin.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan Suomen on tehtävä kaikkensa kestävän tulitauon aikaansaamiseksi Iranin ja Israelin välillä.
Orpon mukaan Iranin mahdollinen kyky rakentaa ydinase olisi uhka maailman turvallisuudelle laajemminkin.
1:47Katso myös tv:n uutisjuttu tämän päivän tapahtumista.
19.52: Iranin presidentti: Iran ei pyri hankkimaan ydinaseita, mutta jatkaa oikeuksiensa puolustamista
Iranin presidentti Masoud Pezeshkian sanoo, ettei Iran pyri hankkimaan ydinaseita. Iran kuitenkin jatkaa laillisten oikeuksiensa puolustamista.
Presidentti sanoi asiasta puhelimitse Arabiemiraattien presidentti Mohammed bin Zayedille. Presidentin mukaan Iran on valmis ratkaisemaan asiat neuvottelupöydässä.
Israel on syyttänyt arkkivihollisensa Iranin olevan kehittämässä ydinasetta, minkä Iran kiistää. Maiden välinen aselepo astui voimaan tänään. (STT)
19.06: Flightradar24: Iranin ilmatila on avattu
Flightradar24:n mukaan Iranin ilmatila on jälleen avattu Teheranissa kansainvälisille saapuville ja lähteville lennoille ennakkoluvalla. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
18.42: Iranin Basij-joukkojen komentaja kuollut Israelin eilisessä iskussa
Iranin puolisotilaallisten Basij-turvallisuusjoukkojen komentajiin kuulunut henkilö on kuollut Israelin eilisessä iskussa. Asiasta kertoo Iranin vallankumouskaarti Fars-uutistoimiston mukaan.
Lausunnon mukaan kuollut henkilö johti Basij-joukkojen vastatiedustelujoukkoja.
Israelin ja Iranin ennen tänään alkanutta aselepoa tekemien iskujen tuhot eivät vielä ole täysin selvillä. Iranin johtavan oikeusviranomaisen mukaan Israelin eilisessä hyökkäyksessä Evinin vankilaan kuoli ja haavoittui useita ihmisiä, muun muassa henkilökuntaa ja vankien luona vierailleita perheenjäseniä. Pahamaineisessa vankilassa uskotaan pidettävän satoja vankeja, joista kymmenet ovat poliittisista syistä vangittuja. (STT)
18.30: Israelin oppositiojohtaja vaatii myös Gazan sodan lopettamista
Israelissa oppositiojohtaja Yair Lapid vaatii Iranin ja Israelin välisen aselevon myötä myös Gazan sodan lopettamista.
Lapid kommentoi sanoi viestipalvelu X:ssä, että äärijärjestöjen Gazan kaistalla pitämät panttivangit tulee saada takaisin Israeliin.
Myös panttivankien ja kadonneiden ihmisten perheiden foorumi vaatii, että aseleposopimus pitäisi laajentaa koskemaan Gazaa.
Asiasta uutisoi qatarilaismedia al-Jazeera. Foorumin X:ssä julkaisemassa kannanotossa Israelin hallitusta kehotetaan aloittamaan kiireelliset neuvottelut, jotta panttivangit saataisiin kotiin ja Gazan sota lopetettua.
Myös palestiinalaishallinnon presidentti Mahmud Abbas on ottanut kantaa sen puolesta, että aselepo laajennettaisiin koskemaan Gazaa, kertoo palestiinalainen uutistoimisto Wafa.
Saksan liittokanslerin Friedrich Merzin mukaan nyt olisi tilaisuus sopia aselevosta Israelin ja Gazassa toimivan äärijärjestö Hamasin välille.
Israelin presidentti Isaac Herzog sanoi toimittajille, että aselepo Iranin kanssa voi olla kansallisen yhteisymmärryksen hetki "monissa kipeissä kysymyksissä".
16.58: Iranin presidentti: Iran kunnioittaa aselepoa, jos Israel tekee niin
Iranin presidentti Masoud Pezeshkian on sanonut Iranin kunnioittavan aselepoa, jos myös Israel tekee niin. Asiasta on kerrottu Iranin presidentin kanslian verkkosivuilla.
16.45: Suomalaisasiantuntija: Iranin ydinaseaikeet voivat jäädä muulta maailmalta pimentoon
Iranin ydinohjelma jäisi täysin pimentoon viralliselta valvonnalta, jos Iran irtautuisi kansainvälisestä ydinsulkusopimuksesta, sanoo Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola.
Juusolan arvion mukaan Iran katsoo ydinaseen tuovan maalle turvaa.
Lue lisää: Iranin ydinaseaikeet voivat jäädä muulta maailmalta pimentoon, sanoo professori Hannu Juusola
15.59: Trump: Ei vallanvaihtoa Iraniin – voi "johtaa kaaokseen"
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, ettei hän halua vallanvaihtoa Iranissa, sillä muutos voisi johtaa kaaokseen.
Trump on kertonut asiasta toimittajille matkalla Haagiin Naton huippukokoukseen Air Force One -koneessa, kertoo uutiskanava Sky News.
Asiasta kertoi myös uutistoimisto AFP.
Sunnuntaina Trump oli väläytellyt vallanvaihtoa Iranissa.
Trump sanoi myös tänään, että aselepo Israelin ja Iranin välillä on pitänyt, vaikka vähän aiemmin hän oli syyttänyt osapuolia sen rikkomisesta.
Israel ja Iran ovat syytelleet toisiaan iskemisestä aselevon alkamisen jälkeen.
15.55: Israelin pääministeri sanoo pidättäytyvänsä uusista iskuista Iraniin – syynä Trumpin kanssa käyty puhelu
Netanjahun toimisto on julkaissut lausunnon, jossa käsitellään Israelin viimeisimpiä sotilasoperaatioita Teheranissa.
Toimiston mukaan Israelin armeija tuhosi tutkalaitteiston Teheranin lähellä vastatoimena useille aiemmille Iranin ohjusiskuille, joita se kuvaili tulitauon rikkomuksiksi.
Mutta Trumpin kanssa käydyn keskustelun jälkeen Netanjahu ”pidättäytyy lisäiskuista”, lausunnossa todetaan.
14.54: Iranilaismediat: Israel hyökännyt Iraniin
Iranilaismediat Mizan ja Shargh sekä Israelin armeijan radio kertovat Israelin armeijan hyökänneen Babolsarin kaupunkiin.
Iranin pääkaupungissa Teheranissa kuultiin tiistaina kaksi räjähdystä, kertoivat oikeuslaitoksen uutistoimisto Mizan ja Shargh-sanomalehti. Mediatiedot tulivat sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli kehottanut Israelia olemaan pommittamatta Irania varhain tiistaina saavutetun tulitauon jälkeen. (Reuters)
14.28: Qatar ei hyväksy Iranin iskua Yhdysvaltain sotilastukikohtaan, ryhtyy diplomaattisiin ja oikeudellisiin toimiin
Qatar kertoo ryhtyvänsä diplomaattisiin ja oikeudellisiin toimenpiteisiin Irania vastaan maan tehtyä eilen ohjusiskun Qatarissa sijaitsevaan Yhdysvaltain sotilastukikohtaan.
Maan pääministerin mukaan isku oli hyökkäys Qataria vastaan. Sitä ei voida hyväksyä varsinkaan, kun Qatar on tehnyt neuvottelijana töitä Lähi-idän tilanteen rauhoittamiseksi. Qatar kertoi ilmapuolustuksensa torjuneen iskun.
Iranin ulkoministeri sanoo, että iskua ei tehty Qataria vastaan, vaan kyse oli puolustuksesta Yhdysvaltain iskettyä sunnuntaina Iranin ydinlaitoksiin.
14:12: Trump Israelille: "Älkää pudottako niitä pommeja"
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump varoitti tiistaina Israelia pudottamasta enää yhtään pommia Iraniin tai se olisi vastoin tulitaukoa, jota hän yrittää välittää maiden välille.
– Israel, älkää pudottako niitä pommeja. Jos teette sen, se on merkittävä rikkomus. Tuokaa lentäjänne kotiin nyt heti, Trump kirjoitti sosiaalisessa mediassaan.
13.53: Trump: "Israel ja Iran rikkoivat molemmat tulitaukoa"
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi tänään, että sekä Israel että Iran rikkoivat hänen tunteja aiemmin ilmoittamaansa tulitaukoa, eikä hän ollut tyytyväinen kumpaankaan maahan. Hän kertoi olevansa erityisen tyytymätön Israelin toimintaan.
Trump puhui toimittajille ennen lähtöään Naton huippukokoukseen Haagiin. Hän sanoi Israelin rikkoneen sopimusta heti sopimuksen hyväksymisen jälkeen.
Trumpin mukaan Iran ei tule koskaan rakentamaan ydinohjelmaansa uudelleen. (Reuters)
13.39: Qatarin pääministeri: "Toivottavasti Israel ei käytä tulitaukoa hyväkseen"
Qatarin pääministeri Mohammed bin Abdulrahman al-Thani kertoo uutistoimisto Reutersin mukaan toivovansa, ettei Isael käytä Iranin tulitaukoa hyväkseen jatkaakseen hyökkäyksiä Gazaan.
Hänen mukaansa Hamas ja Israel tulevat käymään kahden seuraavan päivän aikana epäsuoria neuvotteluita tulitauon aikaansaamiseksi. (Reuters)
12.32: Iran: Israel jatkoi iskuja yhdeksään asti aamulla
Iranin armeijan tiedottajan mukaan Israel jatkoi iskuja Iraniin kello yhdeksään asti aamulla paikallista aikaa, eli noin kello 8.30 asti Suomen aikaa, Reuters kertoo.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tiedotti noin kahdeksalta Suomen aikaa tulitauon alkaneen Israelin ja Iranin välillä.
11.57: Iranin asevoimien komentaja kiistää iskun Israeliin lähituntien aikana
Myös Iranin asevoimien komentaja Hassan Firouzabadi on kiistänyt, että Iran olisi ampunut ohjuksia Israeliin lähitunteina, kertoo uutistoimisto Reuters.
11.30: Isna: Uutinen Iranin hyökkäyksestä ei pidä paikkaansa
Iranilaisen uutistoimiston Isnan mukaan uutinen Iranin ohjushyökkäyksestä Israeliin tulitauon tultua voimaan on valheellinen, Reuters kertoo.
11.10: Israelin puolustusministeri ohjeistanut armeijaa vastaamaan Iranin iskuun
Israelin armeija on tiedottanut, että kansalaisten on turvallista poistua suojatuilta alueilta sen jälkeen, kun Israel kertoi aiemmin Iranin ampuneen ohjuksia Israeliin aselevosta huolimatta.
Times of Israelin mukaan Iranista ammuttiin kaksi ballistista ohjusta, jotka molemmat torjuttiin.
Israelin puolustusministeri Israel Katz kertoo antaneensa armeijalle ohjeeksi vastata voimakkailla iskuilla Teheranin keskustassa sijaitseviin kohteisiin. Asiasta kertoo Reuters.
Myös Israelin asevoimien komentaja Eyal Zamir on kertonut Reutersin mukaan, että Israel aikoo hyökätä "voimalla" vastauksena Iranin tulitaukorikkeeseen.
10.50: Iranin valtion televisio: Israelin isku tappoi iranilaisen ydintutkijan
Iranin valtion television mukaan Israelin Iraniin tekemä isku surmasi iranilaisen ydintutkijan Mohammad Reza Seddighi Saberin. Israel iski Iraniin varhain tiistaiaamuna ennen kuin maiden välinen aselepo astui voimaan.
Iranin valtion television mukaan Saber kuoli vanhempiensa asunnossa Astaneh-ye Ashrafiyehissa Pohjois-Iranissa. Saberin 17-vuotiaan pojan kerrottiin kuolleen heidän kotiinsa osuneessa iskussa useita päiviä aiemmin.
Iranilaisen Fars-uutistoimiston mukaan yhteensä yhdeksän ihmistä kuoli Israelin iskuissa Pohjois-Iraniin.
10.47: Israel kertoo Iranin ampuneen ohjuksia aselevosta huolimatta
Israelin armeijan mukaan se on havainnut Iranista ammuttuja ohjuksia aselevosta huolimatta. Sireenit soivat Pohjois-Israelissa varoituksena ohjuksista.
9.39: Öljyn hinta laskussa Trumpin ilmoitettua aselevosta
Öljyn hinta on laskussa ja osakemarkkinat nousussa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ilmoitettua aselevosta Israelin ja Iranin välillä.
Öljyn hinta putosi merkittävästi jo eilisiltana, kun Iranin vastaisku Yhdysvaltoja vastaan jäi melko vaisuksi. Lasku jatkui Trumpin ilmoitettua aselevosta. Öljy on nyt halventunut samalle tasolle kuin ennen Israelin aloittamia iskuja Iraniin toissa viikolla.
Aasiassa keskeiset pörssi-indeksit ovat nousseet tänään. Tokion Nikkei-indeksi on runsaan prosentin nousussa.
(STT)
9.23: Netanjahu: Israel hyväksynyt tulitaukoehdotuksen
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kertoo Israelin suostuneen Trumpin tulitaukoehdotukseen, Reuters kertoo.
Pääministerin toimiston mukaan Israel kuitenkin aikoo vastata voimalla kaikkiin tulitauon rikkeisiin.
Netanjahun mukaan Israel on onnistunut poistamaan Iranin ydinaseiden ja ballististen ohjusten aiheuttaman uhan.
Reutersin mukaan Netanjahu myös kiitti presidentti Trumpia hänen tuestaan puolustuksessa ja osallisuudesta poistaa Iranin aiheuttama ydinuhka.
8.10: Trump: Tulitauko on nyt voimassa
Tulitauko on astunut voimaan, Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo viestipalvelussaan Truth Socialissa.
– Tulitauko on nyt voimassa. Älkää rikkoko sitä! Trump kirjoittaa päivityksessään.
Israelin armeija kertoi vielä kahdeksan aikaan, että se on iskenyt Länsi-Iraniin ohjuksilla viime tuntien aikana. Viimeisistä Iranin Israeliin laukaisemista ohjuksista kerrottiin seitsemän jälkeen, Reuters kertoo.
7.16: Iranilaismedia: Iran laukaissut viimeiset ohjukset kohti Israelia
Iranilaismedian mukaan Iran on laukaissut viimeiset ohjukset kohti Israelia ennen kuin tulitauko astuu voimaan, Reuters kertoo.
Hieman seitsemän jälkeen Israelin armeija kuitenkin tiedotti Reutersin mukaan jälleen lähestyvistä ohjuksista, kuudetta kertaa sen jälkeen, kun Trump tiedotti tulitauosta.
6.58: Trumpin tulitauon aikaraja lähestyy, Iran jatkaa iskuja
Iran on jatkanut ohjusiskujaan Israelin armeijan mukaan, kertoo uutistoimisto Reuters.
Reuters kertoi hieman ennen kello seitsemää armeijan ilmoittaneet jo viidennestä ohjusaallosta.
6.55: Trump: Iran ja Israel lähestyivät häntä lähes samanaikaisesti
Trump kertoo Truth socialissa, että niin Iran kuin Israel olisivat lähestyneet häntä lähes samanaikaisesti haluten "rauhaa".
– Tiesin, että aika on NYT. Maailma, ja Lähi-Itä, ovat todellisia VOITTAJIA.
Trumpin mukaan kummallakin valtiolla on paljon voitettavaa, mutta myös hävittävää, jos ne eksyvät "oikeuden ja totuuden tieltä".
6.23: Kolme kuollut Iranin iskussa Etelä-Israelissa
Reutersin mukaan israelilaismediassa kerrotaan, että kolme on kuollut Etelä-Israelissa sijaitsevassa Beerseban kaupunkiin kohdistuneissa Iranin iskuissa.
Reutersin mukaan Israelin ensiapupalvelu MDA on vahvistanut kolmen ihmisen kuolleen iskussa. Kyseessä on ensimmäiset ilmoitetut kuolemantapaukset sen jälkeen, kun Trump ilmoitti tulitauosta.
6.19: Ohjuksia laukaistu jälleen kohti Israelia
Israelin armeijan mukaan kolmas aalto ohjuksia on laukaistu Iranista kohti Israelia, uutistoimisto Reuters kertoo.
Puoli seitsemän aikoihin Suomen aikaa Reuters kertoi armeijan tiedottaneen, että ohjuksien kolmas aalto on ohi ja ihmiset voivat poistua pommisuojista.
Päivitetty 24.6. kello 6.34.
5.44: Tel Avivissa ja Jerusalemissa kuultu räjähdyksiä
Israelin pääkaupungissa Jerusalemissa sekä Tel Avivissa on kuultu räjähdyksiä, kertoo uutistoimisto Reuters.
Puoli kuuden aikoihin Suomen aikaa Israelin armeija kertoi, että ohjuksia on laukaistu Iranista kohti Israelia.
Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi kommentoi aiemmin, että Iran lopettaa iskut viimeistään kello neljältä aamulla Iranin paikallista aikaa, Reuters kertoi aamulla. Iranissa aikaero Suomeen on puoli tuntia, eli iskut ovat jatkuneet edelleen Araghcin aikarajan jälkeen.
Trump kertoi Truth Socialissa, että tulitauon olisi määrä alkaa noin kello seitsemältä Suomen aikaa. Tulitauko kestää Trumpin mukaan 12 tuntia ja sen jälkeen "sota on päättynyt".
5.35: NYT: Iranin valtiollinen televisio vahvistanut tulitauon
Iranin valtiollinen televisio on ilmoittanut tulitauosta Iranin ja Israelin välillä, kertoo New York Times.
Uutislähetyksen juontajan mukaan tulitauko pakotettiin viholliselle Iranin onnistuneiden ohjusiskujen jälkeen.
Aiemmin kerrottiin, että Trumpin mukaan tulitauon on määrä alkaa noin seitsemältä Suomen aikaa.
Trumpin ilmoituksen jälkeen Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi kommentoi asiaa sanomalla, että Israel ja Iran eivät ole sopineet aselevosta. Ulkoministerin mukaan Iran kuitenkin lopettaa vastaiskut Israeliin, mikäli Israel lopettaa iskunsa tiistaiaamuna.
Puoli kuuden aikoihin Suomen aikaa Israelin armeija kertoi, että ohjuksia on laukaistu Iranista kohti Israelia.
5.23: Qatarissa olevat suomalaiset ovat turvassa, kertoo Suomen Dohan-suurlähetystö
Suomalaisia ei ole loukkaantunut Qatarissa, kertoo Suomen Dohan-suurlähetystön päällikkö Pekka Voutilainen STT:lle.
Voutilaisen mukaan Qatarissa on tällä hetkellä lähes 300 suomalaista. Maanantai-illan tietojen mukaan he ovat turvassa.
Voutilainen kertoo olleensa Suomesta käsin yhteyksissä Qatarin viranomaisiin ja muihin lähteisiin juhannuksen ajan ja sen jälkeen.
Iran iski maanantai-iltana Yhdysvaltojen sotilastukikohtaan Qatarissa. Qatar ilmoitti maan ilmapuolustuksen torjuneen iskun.
Lue lisää: Qatarissa olevat suomalaiset ovat turvassa, kertoo Suomen Dohan-suurlähetystö
(STT)
5.15: Trumpin mukaan Iran ja Israel ovat sopineet aselevosta, Iran kiistää
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan Iran ja Israel ovat suostuneet aselepoon. Trump kertoi asiasta omassa Truth Social -viestipalvelussaan.
Trumpin mukaan kaksitoista tuntia kestävä aselepo johtaa myös sodan lopulliseen päättymiseen.
Presidentin mukaan aselepo alkaa tiistaina noin aamuseitsemältä Suomen aikaa. Tätä ennen Israel ja Iran tekevät viimeiset iskunsa, Trump sanoi viestissään kello yhden jälkeen tiistain vastaisena yönä.
Iranin ulkoministeri Abbas Araghchin mukaan Israel ja Iran eivät ole sopineet aselevosta. Ulkoministerin mukaan Iran kuitenkin lopettaa vastaiskut Israeliin, mikäli Israel lopettaa iskunsa tiistaiaamuna.
Sekä Israel että Iran tekivät varhain tiistaina ilmaiskuja toisiaan vastaan.
(STT)
5.12: Iranin ulkoministeri: Iran vastaa jälleen, jos Yhdysvallat jatkaa iskujaan
Iran on valmis jatkamaan vastaiskuja Yhdysvaltoja vastaan, jos Yhdysvallat iskee jälleen Iraniin, kertoo Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi. Araghchin kommentit aiheesta välitti Iranin ulkoministeriö.
Ulkoministerin mukaan Iranin maanantai-iltana tekemä isku Qatarissa sijaitsevaan Yhdysvaltojen lentotukikohtaan oli vastaus Yhdysvaltojen varhain sunnuntaina tekemiin iskuihin Iranin ydinlaitoksiin.
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres tuomitsi Iranin maanantai-iltaisen iskun ja sanoi olevansa huolissaan Lähi-idän konfliktin yltymisestä.
(STT)
Maanantai 23. kesäkuuta
1:58Katso myös uutisjuttu: Iran on hyökännyt ohjuksin Yhdysvaltain sotilastukikohtaan Qatarissa – Hannu Juusolan mukaan maa ei halua kuitenkaan laajentaa konfliktia.
Katso myös uutisjuttu: Iran on hyökännyt ohjuksin Yhdysvaltain sotilastukikohtaan Qatarissa.
23.50: Iran harkitsee yhteistyön keskeyttämistä IAEA:n kanssa
Iran harkitsee yhteistyön keskeyttämistä Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n kanssa. Asiasta kertoo Iranin parlamentin puhemies Mohammad Bagher Ghalibaf, jonka puhe on julkaistu viestipalvelu X:ssä.
Puhemiehen mukaan parlamentti on aikeissa hyväksyä lakiesityksen asiasta. Puhemies syyttää atomienergiajärjestöä objektiivisuuden ja ammattitaidon puutteesta.
IAEA hyväksyi kesäkuussa päätöslauselman, joka kritisoi Irania yhteistyökyvyttömyydestä maan ydinohjelma-asiassa.
23.26: Trump: Iran voi nyt ehkä edetä kohti rauhaa ja harmoniaa
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo Iranin ilmoittaneen ohjuksista ennen niiden ampumista Qatariin USA:n tukikohtaan.
Hänen mukaansa sen ansiosta ihmishenkiä ei menetetty.
– Olen iloinen voidessani kertoa, että KENELLEKÄÄN amerikkalaiselle ei aiheutunut vahinkoa, eikä vahinkoa [muutenkaan] juuri aiheutunut, Trump kirjoitti Truth Social -verkkopalvelussaan.
– Mikä tärkeintä, he saivat kaiken pois "systeemistään", eikä toivottavasti enää tule lisää VIHAA.
Trump sanoi toivovansa, että Iran voi nyt ehkä edetä kohti rauhaa ja harmoniaa alueella.
– Aion innokkaasti rohkaista Israelia tekemään samoin, Trump lisäsi.
23.18: Qatar torjui Iranin ohjusiskun, lähteiden mukaan Irakiin ei ole isketty
Qatarin ulkoministeriö ilmoittaa maan ilmapuolustuksen torjuneen Iranin ohjusiskun, joka kohdistui Yhdysvaltojen sotilastukikohtaan. Iskusta ei kerrottu aiheutuneen henkilövahinkoja.
Iranin kansallisen turvallisuuden neuvosto vahvisti iskeneensä tukikohtaan.
Iranin valtionmedia raportoi aiemmin Iranin ampuneen ohjuksia Qatarissa ja Irakissa sijaitseviin Yhdysvaltain sotilastukikohtiin.
Myöhemmin irakilaiset turvallisuuslähteet kertoivat uutistoimisto AFP:lle, ettei iskuja ollut toistaiseksi raportoitu Irakissa.
22.30: Qatar: Tilanne on vakaa
Qatar ilmoittaa maan turvallisuustilanteen olevan vakaa.
Tänäänn maanantaina illalla Qatarissa raportoitiin räjähdyksistä ja näköhavainnoista ohjuksista.
22.00: Juusola: Iran ei halua konfliktin laajenevan
Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola kiinnittää huomiota siihen, että Iran ilmoitti iskuista Qatarille etukäteen.
Tämä viittaa hänen mukaansa siihen, että Iran haluaa rauhoitella tilannetta.
Uskottavuuden vuoksi Iranin oli tehtävä vastaisku, mutta samalla se ei halua konfliktin laajenevan.
0:51Iran iski USA:n kohteisiin – asiantuntijan mukaan Iran haluaa kuitenkin rauhoitella tilannetta.
Lue lisää: Yksi asia Iranin kostoiskussa Qatariin kiinnitti professorin huomion
21.53: Macron ilmaisee tukensa Qatarille, kehottaa osapuolia pidättyvyyteen
Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoo Ranskan tukevan Qataria, jonne Iran teki ohjusiskun.
Macron kehottaa kaikkia osapuolia äärimmäiseen pidättyvyyteen ja tilanteen rauhoittamiseen.
Yhdistyneet arabiemiraatit ja Saudi-Arabia ilmoittivat tuomitsevansa Iranin iskun.
Iran teki ohjusiskun Yhdysvaltojen sotilastukikohtaan Qatarissa. Qatarin ulkoministeriö ilmoitti maan ilmapuolustuksen torjuneen iskun. Iskusta ei tiettävästi aiheutunut henkilövahinkoja.
1:58Katso myös uutisjuttu: Iran on hyökännyt ohjuksin Yhdysvaltain sotilastukikohtaan Qatarissa – Hannu Juusolan mukaan maa ei halua kuitenkaan laajentaa konfliktia.
21.17: Trump: USA tuhosi haluamansa kohteet iskussa Iraniin
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan kohteet, joihin USA iski Iranissa, tuhoutuivat täysin.
Hänen mukaansa "kaikki tietävät sen".
21.15: Yhdysvaltalaislähde Reutersille: Ei iskuja muualle kuin Qatariin
Iranin hyökkäystä ei havaittu missään muussa Yhdysvaltain sotilastukikohdassa kuin Qatarissa, kertoo Yhdysvaltain sotilasviranomainen Reutersille.
Kyse on al-Udeidin lentotukikohdasta, joka on Yhdysvaltojen suurin Lähi-idässä.
Välittömien tietojen mukaan iskusta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Isku tehtiin lyhyen ja keskipitkän kantaman ballistisilla ohjuksilla, viranomainen sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.
Iskussa käytettyjen ohjusten määrä oli neuvoston lausunnon mukaan "sama kuin pommien määrä, joita Yhdysvallat oli käyttänyt hyökätessään Iranin ydinlaitoksiin".
Sotilaslähteet kertoivat, että Yhdysvaltain Ain al-Asadin lentotukikohdassa Irakissa aktivoitiin ilmapuolustusjärjestelmät mahdollisen hyökkäyksen pelossa.
Tekstiä päivitetty.
21.04: Iran vahvistaa hyökänneensä sotilastukikohtaan Qatarissa
Iranin kansallisen turvallisuuden neuvosto vahvistaa hyökänneensä Yhdysvaltain sotilastukikohtaan Qatarissa kostaakseen Yhdysvaltojen iskut Iraniin.
Neuvoston mukaan sen vastaus ei aiheuta mitään uhkaa Qatarille.
Iran oli vannonut hyökkäävänsä Yhdysvaltain tukikohtiin ja sotilashenkilöstöön Lähi-idässä sen jälkeen, kun Yhdysvallat iski sunnuntain vastaisena yönä Iraniin.
Iskut kohdistuivat kolmeen ydinlaitokseen. Iran on varoittanut Yhdysvaltoja useaan kertaan vakavista seurauksista.
0:44Katso video: Iran laukaissut ohjuksia kohti Yhdysvaltain tukikohtia.
20.57: Kuwaitkin sulki ilmatilansa
Kuwait on sulkenut ilmatilansa toistaiseksi alueellisten tapahtumien vuoksi. Asiasta kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan Kuwaitin uutistoimisto Kuna.
Keskeytys seurasi Qatarin ja Bahrainin ilmatilan sulkemista Iranin hyökättyä Dohassa sijaitsevaan Al Udeidin amerikkalaiseen sotilastukikohtaan.
Persianlahdella sijaitsee useita Yhdysvaltain sotilastukikohtia.
20.54: Iranin ohjusisku torjuttiin, kertoo Qatarin ulkoministeriö
Qatarin ulkoministeriö ilmoittaa maan ilmapuolustuksen torjuneen Iranin ohjusiskun, joka kohdistui Yhdysvaltojen sotilastukikohtaan. Iskusta ei kerrottu aiheutuneen henkilövahinkoja.
Aiemmin kansainväliset mediat raportoivat räjähdyksistä ja näköhavainnoista ohjuksista Qatarissa.
Medioiden mukaan Iranin valtionmediassa kerrotaan, että Iran olisi aloittanut operaation Yhdysvaltojen sotilastukikohtia vastaan.
Valtionmediassa kerrotaan, että Iran olisi ampunut ohjuksia myös Yhdysvaltain sotilastukikohtaan Irakissa.
20.35: Hegseth Valkoisen talon tilannehuoneessa
Valkoisen talon lähde kertoo CNN:lle, että muun muassa puolustusministeri Pete Hegseth on Valkoisen talon tilannehuoneessa.
Iran oli vannonut hyökkäävänsä Yhdysvaltain tukikohtiin ja sotilashenkilöstöön Lähi-idässä sen jälkeen, kun Yhdysvallat iski sunnuntain vastaisena yönä Iraniin. Iskut kohdistuivat kolmeen ydinlaitokseen.
Iran on varoittanut Yhdysvaltoja useaan kertaan vakavista seurauksista.
20.22: NYT: Iran koordinoi iskut Qatarin kanssa
Yhdysvaltalaislehti New York Timesin mukaan Iran koordinoi iskut Qatarissa sijaitsevaan amerikkalaiseen lentotukikohtaan qatarilaisten viranomaisten kanssa.
Se ilmoitti etukäteen iskujen tekemisestä minimoidakseen uhrien määrän, kertoo uutistoimisto Reuters.
20.17: Qatar: Kukaan ei kuollut Iranin iskussa
Qatarin mukaan Iranin iskussa Yhdysvaltojen tukikohtaan ei ollut kuolonuhreja, kertoo uutistoimisto Reuters.
Qatarin puolustusministeri sanoo, että maa on valmis kohtaamaan kaikki vaarat.
20.14: Iran: Ei uhkaa Qatarille
Iranin ylimmän turvallisuuselimen mukaan sen toiminta Qatarissa ei aiheuta minkäänlaista uhkaa "ystävälliselle ja veljelliselle naapurille Qatarille", kertoo uutistoimisto Reuters.
20.10: Qatar sulki ilmatilansa jo aiemmin
Qatarissa on kuultu räjähdyksiä ja nähty mahdollisesti ohjuksia, kansainvälinen media raportoi. Medioiden mukaan Iranin valtionmediassa kerrotaan, että Iran olisi aloittanut operaation Yhdysvaltojen sotilastukikohtia vastaan.
Yhdysvaltojen kerrotaan seuraavan useita Iranista ammuttuja ohjuksia, jotka on ammuttu kohti Yhdysvaltain sotilastukikohtia Qatarissa ja Irakissa.
Qatar sulki ilmatilansa aiemmin tänään vedoten tilanteeseen alueella.
Tekstiä päivitetty.
20.00: Mediat: Iran laukaisi ohjuksia kohti Yhdysvaltain tukikohtia Qatarissa
Mediatietojen mukaan Iran laukaisi maanantaina kuusi ohjusta kohti Yhdysvaltain tukikohtia Qatarissa, kertoo uutistoimisto Reuters.
Reutersin lähde asiassa on uutistoimisto Axios.
18.05: TP-UTVA kommentoi Lähi-idän tilannetta
Lähi-idän tilanne oli esillä presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan keskusteluissa maanantaina, kerrotaan viestintäosaston tiedotteessa.
Tiedotteessa Yhdysvaltain tekemiä iskuja Iranin ydinohjelmaa vastaan luonnehditaan kokoluokassaan poikkeuksellisiksi ja että iskujen ja vastaiskujen kierre on tärkeää saada pysäytettyä. Lisäksi peräänkuulutettiin diplomatian ja kansainvälisen vuoropuhelun merkitystä.
– On tärkeää, ettei Iran saa kehitettyä ydinasetta, ja että maa pysyy kansainvälisen ydinsulkusopimuksen osapuolena. Iranin ydinohjelmaa tulee rajoittaa ja seurata neuvotteluteitse. Suomi painottaa kansainvälisen oikeuden mukaisen ratkaisun löytämistä, tiedotteessa muun muassa kerrottiin.
Toistaiseksi Suomen edustustot jatkavat toimintaansa alueella. Ulkoministeriö suosittelee välttämään kaikkea matkustamista Iraniin, Irakiin ja Israeliin.
Venäläisministeri: Iranilla oikeus itsepuolustukseen
Iranilla on täysi oikeus itsepuolustukseen, sanoo Venäjän apulaisulkoministeri Sergei Rjabkov.
Rjabkov kutsui Venäjän ja Iranin välistä strategista kumppanuutta ”rikkumattomaksi”, kertoivat valtion uutistoimistot uutistoimisto Reutersin mukaan.
Kysyttäessä, onko Iran pyytänyt Venäjältä sotilaallista apua, Rjabkov sanoi Interfaxille, että Moskova tekee Iranin kanssa yhteistyötä useilla eri aloilla ja olisi vastuutonta paljastaa tarkempia yksityiskohtia yhteistyöstä.
16.46: Naton Rutte: Yhdysvallat ei iskuillaan rikkonut kansainvälistä oikeutta
Naton Rutte Yhdysvaltain iskuista Iraniin: Suurin pelkoni on, että Iran saisi ydinaseen. Naton positiona on, ettei Iranilla pitäisi olla ydinasetta. En ole samaa mieltä siitä, että Yhdysvallat rikkoo iskuillaan kansainvälistä oikeutta.
(STT)
16.04: Finnair peruu Dohan lennot kesäkuulta
Yhtiö kertoo tiedotteessaan keskeyttävänsä Dohan lentojen operoinnin ja peruvansa Dohan lennot välillä 19.– 30. kesäkuuta sekä päivältä 1. heinäkuuta lennon AY1982. Syynä on Lähi-idän kiristynyt turvallisuustilanne.
Lue myös: Finnair peruu Dohan lennot kesäkuulta
14.25 Putin tuomitsi iskut, mutta ei varsinaisesti tarjonnut Iranille apua
Venäjän presidentti Vladimir Putin tuomitsi Iraniin tehdyt iskut provosoimattomaksi aggressioksi, kun hän puhui Moskovassa vierailevan Iranin ulkoministerin Abbas Araghchin kanssa. Putin ei erikseen maininnut Yhdysvaltojen viikonloppuna tekemiä iskuja, vaan puhui vain yleisesti "iskuista".
Venäjä ei ole virallisesti tarjonnut sotilaallista apua Iranille, jolta se on hankkinut lukuisia lennokkeja, joilla se on iskenyt Ukrainaan.
Putin sanoiVenäjän pyrkivän auttamaan Iranin kansalaisia. Hän ei täsmentänyt, mitä tämä tarkalleen tarkoittaa.
14.06: Iranissa sähkökatkoja
Israelin tämänpäiväiset iskut ovat vaurioittaneet Iranin pääkaupungin Teheranin sähkönjakelujärjestelmää, mistä on seurannut sähkökatkoksia osassa kaupunkia. Asiasta kertoo maan Fars-uutistoimisto. Myös Israelin valtiollinen sähköyhtiö kertoo häiriöistä sähkönjakelussa maan eteläosassa Iranin ohjusiskujen jälkimainingeissa.
13.00: Finnair peruu lisää Dohan lentoja
Lentoyhtiö Finnair kertoo peruvansa lisää Dohan lentoja Lähi-idän kiristyneen turvallisuustilanteen takia.
Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että se peruu Dohan lennot huomiseen saakka ja lisäksi keskiviikolta lennon AY1982.
Lue lisää: Finnair peruu lisää Dohan lentoja
12.50: Putin: Venäjä aikoo auttaa iranilaisia
Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Iranin ulkoministeri Abbas Araqchi tapaavat Moskovassa tänään.
Putin ja Araqchi pitivät tiedotustilaisuuden ennen tapaamista.
Putinin mukaan hyökkäys Irania vastaan on perusteeton ja Venäjä aikoo auttoo iranilaisia, uutistoimisto Reuters kertoo.
Hänen mukaansa maanantain tapaaminen antaa mahdollisuuden etsiä ratkaisuja pois tämän hetkisestä tilanteesta. Hän myös välitti terveiset Iranin hengelliselle johtajalle Ali Khameneille.
Araqchi taas kommentoi tilannetta tuomitsemalla Israelin toimet laittomiksi. Hän myös kiitti Iranin "venäläisiä ystäviä" Israelin toimien tuomitsemisesta.
Araqchin mukaan "Venäjä on historian oikealla puolella".
12.34: Markkinoiden reaktiot Yhdysvaltojen Iran-iskuihin maltillisia
Markkinat ovat toistaiseksi reagoineet maltillisesti Yhdysvaltojen Iraniin tekemiin iskuihin ja Iranin mahdollisiin vastatoimiin.
Raakaöljyn Pohjois-Amerikan viitelaadun (WTI) ja Pohjanmeren Brent-laadun futuurihinnat pomppasivat jyrkästi heti kaupankäynnin alettua. Öljyn hinta nousi korkeimmilleen viiteen kuukauteen.
Nyt hintapiikki on laskenut, kun markkinat odottavat Iranin mahdollista reagointia.
Epävarmuus markkinoilla liittyy varsinkin Hormuzinsalmeen. Salmen kautta kulkee noin viidesosa maailman öljystä ja kyseessä on merkittävä väylä myös nesteytetyn maakaasun kuljetuksille.
Iran saattaa pyrkiä sulkemaan Hormuzinsalmen meriliikenteeltä, ja tämä vaikuttaisi maailman öljymarkkinoihin.
Euroopan keskeiset pörssit avautuivat maanantaiaamuna lievään laskuun. Kahdentoista aikoihin esimerkiksi Lontoon FTSE 100 -indeksi oli nollan tuntumassa, Ranskan CAC 40 ja Saksan DAX-indeksi puolestaan noin 0,1 prosenttia miinuksella.
Helsingin pörssi oli kahdentoista jälkeen lievässä 0,1 prosentin nousussa. Pörssin aamupäivän kovimpia nousijoita ovat muun muassa peliyhtiö Remedy Entertainment, Summa Defence ja Neste.
(STT)
11.58: Iran ampui ohjuksia Israeliin – Israel vastasi heti
Iran jatkoi maanantaiaamuna ohjusiskuja Israeliin. Sireenit soivat ympäri Israelia yli puolen tunnin ajan ja uutistoimisto AFP:n journalistit raportoivat kovaäänisistä räjähdyksistä Jerusalemissa.
Al-Jazeeran mukaan Iranin vallankumouskaarti kertoi iskeneensä viiteen eri kaupunkiin Israelissa. Vallankumouskaartin mukaan iskuissa käytettiin lennokkeja ja ohjuksia.
Hetkeä myöhemmin Teheranista Iranista raportoitiin räjähdyksistä, kun Israel jatkoi iskuja kaupunkiin.
(STT)
10.23 Iran varoittaa Yhdysvaltoja vakavista seurauksista
Iranin asevoimien tiedottaja on varoittanut Yhdysvaltoja vakavista seurauksista vastauksena Yhdysvaltojen Iranin ydinlaitoksiin tekemiin iskuihin. Tiedottajan mukaan Yhdysvaltojen iskut laajentavat niiden kohteiden piiriä, joihin Iran voi laillisesti iskeä, ja luovat tietä sodan leviämiselle alueella.
9.28: Putin tapaa Iranin ulkoministerin
Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaa Iranin ulkoministerin Abbas Araqchin Moskovassa tänään maanantaina, venäläinen uutistoimisto Interfax kertoo uutistoimisto Reutersin mukaan.
9.20: Israel iskenyt kuuteen lentokenttään Iranissa
Israelin armeija kertoo iskeneensä kuuteen lentokenttään Iranin länsi-, itä- ja keskiosissa. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
8.42: Media: Yhdysvaltain viranomaiset eivät tiedä Iranin uraanivaraston kohtaloa
New York Timesin mukana Yhdysvaltain viranomaiset myöntävät, etteivät he tiedä Iranin uraanivarastojen kohtaloa.
Sekä Yhdysvaltain varapresidentti J.D. Vance että kansainvälisen atomienergiajärjestön johtaja Rafael Grossi myönsivät, että Iranin lähes ydinaseen käyttöön soveltuvan ydinmateriaalin varastojen olinpaikkaan liittyy ”kysymyksiä”.
Asiantuntijat ovat arvioineet, että Iran siirsi rikastetun uraanin ennen iskuja. Tästä kertoo muun muassa brittiläinen Telegraph.
7.46: Israel jatkaa iskuja Iraniin
Israelin armeija kertoo jatkaneensa iskuja Iraniin maanantaiaamuna. Israelin mukaan iskujen kohteena ovat Kermanshahin kaupungin sotilaskohteet Länsi-Iranissa.
Israel iski Iraniin myös sunnuntai-iltana. Israelin armeijan mukaan sen hävittäjien kohteina oli ollut muun muassa ohjussäilö sekä ilmatiedusteluun käytettyjä tutka- ja satelliittijärjestelmiä.
Israelin ja Iranin väliset iskut jatkuvat maanantaina yhdettätoista päivää putkeen.
(STT)
6.53: Öljyn hinta lähti nousuun Aasian pörssien avauduttua
Iran saattaa vastata Yhdysvaltojen tekemiin iskuihin sulkemalla Hormuzinsalmen, jonka kautta kulkee noin viidesosa maailmalla kulutettavasta öljystä.
Öljyn hinta on ollut nousussa sen jälkeen, kun Aasian pörssit avautuivat maanantaina.
Raakaöljyn Pohjois-Amerikan viitelaadun (WTI) ja Pohjanmeren Brent-laadun futuurihinnat pomppasivat jyrkästi heti kaupankäynnin alettua, mutta tasoittuivat nopeasti noin kahden prosentin nousuun.
Yhdysvallat iski varhain sunnuntaina Iranin ydinkohteisiin.
Lue myös: Öljyn hinta lähti nousuun Aasian pörssien avauduttua
Iran saattaa pyrkiä vastatoimena sulkemaan Hormuzinsalmen meriliikenteeltä. Iranin valtionmedian mukaan maan parlamentti antoi sunnuntaina hyväksyntänsä toimelle, mutta lopullisen päätöksen tekevät Iranin kansallisen turvallisuuden neuvosto sekä maan korkein johtaja Ali Khamenei, kertoo Politico.
Yhdysvaltain energiaministeriön alaisen EIA-viraston mukaan Hormuzinsalmen kautta kulkee noin viidesosa maailmalla kulutettavasta öljystä.
(STT)
6.37: Pohjois-Korea tuomitsee Yhdysvaltojen iskut
Pohjois-Korea kommentoi Yhdysvaltojen Iraniin tekemiä iskuja maanantaina sanomalla, että se tuomitsee vahvasti iskut.
Valtion mukaan ne loukkaavat vakavasti riippumattoman valtion turvallisuusetuja ja alueellisia oikeuksia, Pohjois-Korean valtionmedia uutisoi Reutersin mukaan.
Pohjois-Korean ulkoministerin mukaan Yhdysvallat ja Israel ovat syyllisiä Lähi-Idän levottomuuksiin.
Iranilla ja Pohjois-Korealla on tunnetusti läheiset välit, Reuters muistuttaa. Valtioiden on uskottu tekevän jo vuosikymmenien ajan sotilaallista yhteistyötä sekä kehittävän ballistisia ohjuksia.
6.30: Zelenskyi osoitti tukensa Yhdysvalloille
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on antanut tukensa Yhdysvaltojen Iraniin tekemille iskuille viestipalvelu X:ssä.
Zelenskyi kertoi päivityksessään saaneensa raportteja Lähi-Idän ja Persianlahden tilanteesta sen jälkeen, kun "Yhdysvallat iski laitoksiin, jotka on liitetty Iranin hallinnon ydinaseohjelmaa."
Jos päivitys ei näy, voit lukea sen täältä.
Zelenskyin mukaan Iranin Venäjälle tarjoama tuki on aiheuttanut valtavaa tuhoa ja menetyksiä niin Ukrainassa kuin muissa maissa.
Iran on toimittanut muun muassa Shahed-lennokkeja Venäjälle Zelenskyin mukaan.
– Tämän on todella loputtava. Eikä sitä pidä missään nimessä vahvistaa ydinaseilla. Ydinaseita ei saa levittää nykymaailmassa. Ja tätä on korostettava, päivityksessä kirjoitetaan.
– On tärkeää, että Yhdysvalloilla on päättäväisyyttä tässä asiassa, presidentti Trumpin päättäväisyyttä.
5.29: Atomienergiajärjestö IAEA:n hallintoneuvosto hätäkokoukseen
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n hallintoneuvosto kokoontuu tänään hätäkokoukseen. Asiasta ilmoitti eilen IAEA:n johtaja Rafael Grossi.
Hätäkokouksessa on määrä käsitellä Yhdysvaltain Iraniin viikonloppuna tekemien iskujen vaikutusta ydinturvallisuuteen. YK:n alainen IAEA ilmoitti eilen, että ydinvoiman kehittämiseen liittyviin kohteisiin tehtyjen iskujen ei havaittu nostaneen säteilytasoja.
IAEA pyrkii edistämään ydinenergian rauhanomaista käyttöä ja estämään sen käytön sotilaallisiin tarkoituksiin. Järjestö myös edistää säteilyturvallisuutta, ydinturvallisuutta ja ydinaseriisuntaa.
(STT)
5.27: EU:n ulkoministerit kokoustavat Lähi-idän kireästä tilanteesta
EU:n ulkoministerit kokoontuvat tänään Brysseliin keskustelemaan muun muassa Lähi-idän kireästä tilanteesta.
EU:n ulkosuhteiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Kaja Kallaksen on tarkoitus esitellä ministereille EU:n ja Israelin välisen assosiaatiosopimuksen arvioinnin tuloksia. Kallas käynnisti viime kuussa monien jäsenmaiden pyynnöstä arvioinnin siitä, onko Israel rikkonut sopimuksen ihmisoikeuksia koskevaa osuutta.
Päätöksiä sopimuksen osalta ei kokouksessa vielä odoteta.
Sopimuksen kaupankäyntiä koskevan osion jäädytys olisi yksi järeimmistä keinoista, joilla EU voisi painostaa Israelia.
Suomesta kokoukseen osallistuu ulkoministeri Elina Valtonen (kok.).
(STT)
5.25: Yhdysvallat antoi kansalaisilleen maailmanlaajuisen turvallisuusvaroituksen
Ranska lähettää sotilaskoneita hakemaan kansalaisiaan pois Israelista.
Yhdysvallat on antanut kansalaisilleen maailmanlaajuisen turvallisuusvaroituksen Lähi-idässä kiristyneen konfliktin vuoksi.
Yhdysvaltain ulkoministeriön sivuilla julkaistussa matkustustiedotteessa sanotaan, että maailmalla saatetaan järjestää mielenosoituksia Yhdysvaltain kansalaisia ja intressejä vastaan.
Ulkoministeriö kehottaa yhdysvaltalaisia noudattamaan erityistä varovaisuutta ulkomailla.
Yhdysvallat iski varhain sunnuntaina kolmeen Iranin ydinlaitokseen. Tätä ennen Israel ja Iran olivat käyneet yli viikon verran ilmasotaa, joka sai alkunsa Israelin ilmaiskuista Iraniin.
Ranska kertoi sunnuntaina lähettävänsä sotilaskuljetuslentokoneita Israeliin. Ranskan ulko- ja puolustusministeriöiden mukaan koneilla on tarkoitus kuljettaa Israelista Kyprokselle Ranskan kansalaisia, jotka haluavat lähteä Israelista.
Ministeriöiden mukaan sotilaslennoilla on tarkoitus täydentää Israelista jo lennettäviä tilauslentoja.
(STT)
5.23: Iranilaismedia: Ainakin kolme ihmistä kuoli, kun Israelin isku osui ambulanssiin
Iranissa ainakin kolme ihmistä kuoli sunnuntaina, kun Israelin isku osui ambulanssiin, uutisoi iranilainen uutistoimisto ISNA. Isku tapahtui Isfahanin provinssissa maan keskiosassa.
Uutistoimiston mukaan paikallinen kuvernööri kertoi, että ambulanssiin oli osunut lennokki-isku ja kaikki ajoneuvossa olleet olivat kuolleet. Ambulanssissa oli ollut kuljettaja sekä potilas ja tämän seuralainen. Isku oli vahingoittanut ambulanssia, joka oli iskun seurauksena törmännyt toiseen ajoneuvoon.
Iskut Israelin ja Iranin välillä jatkuivat sunnuntaina jo kymmenettä päivää peräjälkeen.
(STT)
5.21: Iran syyttää Yhdysvaltojen iskeneen maahan valheellisin perustein
Iran syyttää Yhdysvaltojen iskeneen Iraniin laittomasti ja valheellisin perustein. Maa esitti syytöksensä YK:n turvallisuusneuvoston hätäkokouksessa.
Iranin YK-suurlähettilään mukaan Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäykset ovat kansainvälisen oikeuden ja YK:n peruskirjan vastaisia.
Lue lisää: Iran syyttää Yhdysvaltojen iskeneen maahan "tekaistuin ja järjettömin tekosyin"
Israelin suurlähettiläs puolestaan kutsui maiden iskuja Iraniin välttämättömiksi ja oikeamielisiksi.
Yhdysvaltojen edustajan mukaan Yhdysvaltojen iskuilla oli oikeutus YK:n peruskirjassa mainitun yhteisen puolustautumisoikeuden nojalla.
(STT)
Sunnuntai 22. kesäkuuta
23.50: Britannian Starmer soitti Trumpille: Iran saatava neuvottelupöytään mahdollisimman pian
Britannian pääministeri Keir Starmer on puhunut Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa tänä iltana, kertoo uutistoimisto Reuters.
Downing Streetin tiedottajan mukaan Starmer ja Trump keskustelivat Lähi-idän tilanteesta ja siitä, että Iranin on palattava neuvottelupöytään mahdollisimman pian.
23.07: Näin "Keskiyön moukari" eteni
Keskiyön moukariksi nimetty Yhdysvaltojen isku Iranin ydinkohteisiin aiheutti todennäköisesti mittavia vahinkoja.
Iskuissa käytettiin häivepommikoneita ja tiettävästi ensimmäistä kertaa maailmassa niin sanottuja bunkkerinmurtajapommeja.
1:32Katso uutisjuttu siitä, miten operaatio tehtiin.
22.59: "Iranilla ei ole paljon kavereita"
Kansainvälisen politiikan asiantuntijan Risto E. J. Penttilän mukaan maailman vaisut reaktiot USA:n iskuihin osoittavat sen, että Iranilla ei ole paljon kavereita.
Penttilä pitää myös Iranin laajamittaista kostoa epätodennäköisenä.
3:08Katso Risto E.J. Penttilän koko haastattelu: Yhdysvalloilta tuli nopea ja kliininen isku.
21.43: Iranin hengellisen johtajan neuvonantaja uhkaili Yhdysvaltoja
Iranin hengellisen johtajan ajatollah Ali Khamenein neuvonantaja Ali Akbar Velayati sanoo, ettei Yhdysvalloilla ole enää sijaa Lähi-idässä sen jälkeen, kun se teki ilmaiskut Iraniin.
Lähi-idässä ja islamilaisessa maailmassa ei ole enää sijaa Yhdysvalloille tai sen sotilastukikohdille, Velayati uhkaili iranilaisen uutistoimisto Irnan välittämässä viestissä.
Velayati sanoi, että Yhdysvallat hyökkäsi islamilaisen maailman sydämeen ja sillä on korjaamattomia seurauksia, sillä islamilainen tasavalta ei suvaitse itseään kohtaan minkäänlaisia loukkauksia tai aggressioita.
20.24: Iran sanoo, että sillä on yhä rikastettua uraania varastossa
Iranin hengellisen johtajan ajatollah Ali Khamenein neuvonantaja sanoo, että Iranilla on yhä rikastettua uraania varastossa.
Khamenein neuvonantaja Ali Shamkhani kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että vaikka Iranin ydinlaitokset on tuhottu, sillä on yhä rikastettua uraania, kotimaista tietotaitoa ja poliittista tahtoa.
Shamkhani vihjasi Iranin jatkavan yllätyksiä.
Yhdysvallat pommitti sunnuntain vastaisena yönä kolmea Iranin ydinlaitosta, ja maan presidentti Donald Trump sanoi Yhdysvaltojen tuhonneen Iranin ydinohjelman.
20.03: "Kaikki vielä mahdollista"
Maailmanpolitiikan professorin Teivo Teivaisen mukaan Iranin ja USA:n tilanne voi edetä vielä lähes mihin suuntaan tahansa. Myös konfliktin hiipuminen on mahdollista.
– Suuri kysymys on, onko Iranilla kykyä ja halua iskeä Yhdysvaltojen kohteisiin. Siitä todennäköisesti seuraisi Yhdysvaltojen aika voimakas vastaisku. Se saattaa olla [Iranin] pidäkkeenä, Teivainen kommentoi Seitsemän uutisissa.
– On mahdollista, että Iranin hallinto koettaa luovia niin, että ei ihan menetettäisi kasvojaan mutta ei myöskään iskettäisi niin kovaa, että tulee kovaa myös takaisin. Toki tilanne voi eskaloitua monella muullakin tavalla. On mahdollista, että konflikti vähitellen hiipuukin. Pakka on aika avoinna.
Lue lisää: Miksi Trump iski Iraniin juuri nyt? Teivo Teivainen listaa syyt jänistämisestä vankkureihin
19.01: Iranin terveysministeriö: Haavoittuneissa ei merkkejä säteilystä
Iranin terveysministeriö kertoo, ettei Yhdysvaltain iskuissa haavoittuneiden ole havaittu saaneen radioaktiivista säteilyä. Terveysministeriö ei kertonut iskuissa haavoittuneiden määrää.
Aiemmin Iranin Punainen Puolikuu oli kertonut, ettei Yhdysvaltain iskuissa kuollut kukaan.
18.16: YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu hätäistuntoon
YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu tänään hätäistuntoon Yhdysvaltojen pommitettua varhain aamulla Iranin ydinlaitoksia.
Hätäkokouksesta ilmoitti Guyana, joka toimii kesäkuun ajan turvallisuusneuvoston puheenjohtajana.
Hätäistunto alkaa Suomen aikaa kello 22.
Turvallisuusneuvostolle kyseessä on kolmas hätäistunto sen jälkeen, kun Israelin ja Iranin tuorein konflikti alkoi runsas viikko sitten.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
2:55Katso myös uutisjuttu: Yhdysvallat iski voimalla Iraniin – Trump: Sotilaallinen menestys.
18.09: Israel sanoo iskeneensä kymmeniin kohteisiin Iranissa
Israelin asevoimat sanoo iskeneensä sunnuntaina kymmeniin kohteisiin eri puolilla Irania. Israelin mukaan sen ilmavoimien hävittäjät pommittivat ensimmäistä kertaa pitkänkantaman ohjusten tukikohtaa Yazdissa Iranin keskiosassa.
Israelin asevoimien mukaan iskuun osallistui noin 30 hävittäjää.
Aiemmin sunnuntaina iranilaismedia kertoi, että Bushehrin alueella oli kuultu massiivisia räjähdyksiä. Bushehrissa sijaitsee Iranin ainoa ydinvoimala.
17.23: USA:n Rubio: Ei sodanjulistus
Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion mukaan USA:n iskut Iranin ydinlaitoksiin eivät ole sodanjulistus Iranille eikä hallinnon vaihto Iranissa ole Yhdysvaltain tavoite.
Rubio myös varoitti uutistoimisto Reutersin mukaan Irania kostamasta iskuja. Hän totesi, että kosto olisi "pahin virhe, jonka he ovat koskaan tehneet".
Rubio sanoi lisäksi Iranilla olevan korkeasti rikastettua uraania riittävästi "ainakin yhdeksän tai kymmenen pommin valmistamiseen".
– Iranilla on kaikki, mitä se tarvitsee ydinaseen valmistamiseksi, Rubio kommentoi.
Rubio, joka toimii myös USA:n kansallisena turvallisuusneuvonantajana, esitti kommenttinsa Fox Newsin ”Sunday Morning Futures with Maria Bartiromo” -ohjelmassa.
Hänen mukaansa maailman on nyt turvallisempi paikka kuin 24 tuntia sitten. Hän sanoi USA:n valmistautuvan parhaillaan keskustelemaan Iranin kanssa.
16.49: Varapresidentti Vance: USA ei ole sodassa Iranin kanssa
Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance sanoo uutiskanava ABC:n haastattelussa, ettei Yhdysvallat ole sodassa Iranin kanssa. Vancen mukaan Yhdysvallat on sodassa Iranin ydinohjelman kanssa.
Vancen mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump toimi päättäväisesti päätettyään tuhota Iranin ydinohjelman.
Vancen mukaan Yhdysvaltojen sunnuntaiaamun iskut Iranin ydinlaitoksiin viivästyttivät merkittävästi Iranin ydinaseen kehitystä.
16.45: YK:n turvallisuusneuvosto koolle Iranin pyynnöstä
YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu myöhemmin tänään sunnuntaina Iranin pyynnöstä, diplomaattilähteet kertovat uutistoimisto Reutersin mukaan.
16.17: "Yhdysvallat Israelin iskujen takana"
Iranin presidentti Masoud Pezeshkian tuomitsee Yhdysvaltojen iskut Iranin ydinlaitoksiin.
Pezeshkianin mukaan Yhdysvaltain iskut osoittavat, että se on Israelin Iraniin kohdistamien sotilaallisten iskujen takana.
Iranilaisen uutistoimisto Irnan mukaan Yhdysvallat teki iskunsa havaittuaan Israelin "ilmeisen kyvyttömyyden".
15.25: Hegseth: Yhdysvallat tuhosi Iranin ydinohjelman
Yhdysvallat tuhosi iskuillaan Iranin ydinohjelman, sanoo Yhdysvaltain ulkoministeri Pete Hegseth. Hänen mukaansa presidentti Donald Trump haluaa rauhaa, ja Iranin tulisi valita se polku.
14.40: Kiina tuomitsee Yhdysvaltain iskut
Kiina sanoo tuomitsevansa voimakkaasti Yhdysvaltain iskut Iranin ydinlaitoksiin. Kiinan ulkoministeriö sanoo lausunnossaan, että iskut kiihdyttävät jännitteitä Lähi-idässä. Kiina kehottaa kaikkia konfliktin osapuolia, etenkin Israelia, lopettamaan sotilaalliset toimet mahdollisimman nopeasti.
14.30: Iranin ulkoministeri: Yhdysvaltain iskut tuhosivat diplomatian
Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi sanoo Yhdysvaltain iskujen tuhonneen diplomaattiset ponnistelut.
Araghchi kommentoi Britannian ja EU:n vaatimuksia Iranin palaamisesta neuvottelupöytään sanomalla, ettei Iran voi palata siihen, mistä se ei ole koskaan lähtenytkään.
Ulkoministeri sanoi, että Israelin viime viikolla aloittamat iskut romuttivat neuvottelut Iranin ja Yhdysvaltojen välillä.
Tällä viikolla Iran keskusteli Euroopan maiden kanssa, mutta Yhdysvaltain iskut tuhosivat Araghchin mukaan tämänkin diplomatian.
14.27: Turkki syvästi huolissaan konfliktin laajenemisesta
Turkin mukaan Yhdysvaltain iskut Iraniin uhkaavat laajentaa Israelin ja Iranin konfliktin maailmanlaajuiseksi.
Turkin ulkoministeriö sanoo, ettei se halua nähdä tämän katastrofaalisen skenaarion toteutuvan. Turkki kertoo olevansa syvästi huolissaan tilanteen mahdollisista seurauksista.
Turkki on Iranin naapurimaa, ja se on tuominnut aiemmin Israelin iskut Iraniin.
14.05: Venäjä tuomitsee Yhdysvaltain iskut Iraniin
Venäjä tuomitsee voimakkaasti Yhdysvaltain iskut Iraniin. Venäjän ulkoministeriön mukaan iskut ovat vastuuttomia ja rikkovat räikeästi kansainvälistä oikeutta.
Ulkoministeriö sanoo, että Yhdysvallat on aloittanut vaarallisen eskalaation, joka murentaa entisestään alueellista ja globaalia turvallisuutta.
13.44: Israelin asevoimat selvittää USA:n iskujen tuloksia
Israelin asevoimat kertoo selvittävänsä parhaillaan, millaista tuhoa Yhdysvaltain iskut saivat aikaan Iranin maanalaisessa ydinlaitoksessa Fordowissa.
Asevoimien mukaan on liian aikaista sanoa, onnistuivatko iskut tuhoamaan rikastetun uraanin varastoja.
Fordowin ydinlaitos sijaitsee lähes sadan metrin syvyydessä, mikä on tehnyt sen tuhoamisesta vaikeaa.
13.37: Ranska on huolissaan USA:n iskuista Iraniin
Ranska kertoo olevansa huolissaan Yhdysvaltain iskuista Iranin ydinlaitoksiin.
Ulkoministeri Jean-Noel Barrot sanoo viestipalvelu X:ssä, ettei Ranska osallistunut iskujen suunnitteluun. Ranska kehottaa kaikkia osapuolia välttämään tilanteen kärjistämistä.
Ranskan selvä kanta on Barrotin mukaan, ettei Iran saa saada ydinasetta. Ainoa pysyvä ratkaisu tilanteeseen voi hänen mukaansa syntyä neuvotteluteitse.
13.15: Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi matkustaa Venäjälle
Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi kertoo matkustavansa Venäjälle tapaamaan presidentti Vladimir Putinia.
Araghchi on parhaillaan Turkin Istanbulissa Islamilaisen yhteistyöjärjestön huippukokouksessa. Hän kertoo jatkavansa sieltä tänään Moskovaan ja käyvänsä vakavia keskusteluja Putinin kanssa huomenna.
Araghchi on vakuuttanut Iranin puolustavan itseään sen jälkeen kun Yhdysvallat iski viime yönä Iranin ydinlaitoksiin.
12.58: Orpo: On vältettävä tilanteen eskaloitumista
Myös pääministeri Petteri Orpo (kok.) on kommentoinut iskuja X:ssä. Hän kirjoittaa keskustelleensa asiasta EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin kanssa. EU:n ulkoministerit ovat koolla huomenna.
– On vältettävä tilanteen eskaloitumista ja palattava neuvotteluihin. Suomelle on tärkeää, ettei Iran saa kehitettyä ydinasetta eikä maailmaan synny uutta ydinasevaltiota.
12.07: Ulkoministeriö: Suomen edustusto edelleen toiminnassa Iranissa
Suomen edustusto Iranissa pysyy toimintakykyisenä, kerrotaan ulkoministeriön viestinnän päivystyksestä STT:lle.
Ulkoministeriön mukaan muuttuvan turvallisuustilanteen tarkkailua jatketaan. Edustustoa ohjeistetaan edustuston verkkosivuilla tilanteen mukaan.
Ulkoministeriölle on tehty noin 400 matkustusilmoitusta Iraniin viimeisimmän tiedon mukaan. Ulkoministeriö kehottaa harkitsemaan maasta poistumista heikentyneen turvallisuustilanteen takia.
12.01: Presidentti Stubb: Suomelle on tärkeää, ettei Iran saa kehitettyä ydinasetta
Presidentti Alexander Stubb on kommentoinut iskua viestipalvelu X:ssä. Hän pitää iskuja kokoluokassaan poikkeuksellisina.
– Suomelle on tärkeää, ettei Iran saa kehitettyä ydinasetta eikä maailmaan synny uutta ydinasevaltiota.
Stubb painotti myös, että koston kierre Lähi-Idässä on katkaistava.
– Kestävän ratkaisun saavuttaminen vaatii diplomatiaa, vuoropuhelua ja kansainvälisen oikeuden kunnioitusta. Seuraamme tarkasti tilanteen kehittymistä. Jatkan keskustelua kumppaneidemme ja liittolaistemme kanssa.
11.58: Huthit uhkaavat iskeä Yhdysvaltain laivoihin Punaisellamerellä
Jemenin huthit kertovat olevansa valmiita iskemään Yhdysvaltain laivoihin Punaisellamerellä.
Iranin tukemien huthien hallitus sanoi pitävänsä Yhdysvaltain iskuja Iraniin sodanjulistuksena Iranin kansalle.
Huthien aseellinen siipi oli lauantaina julistanut iskevänsä Yhdysvaltoja vastaan Punaisellamerellä, jos Yhdysvallat iskee Iraniin. Huthien hallitus kertoi iskujen jälkeen olevansa sitoutunut tähän ilmoitukseen.
11.55: Nämä ovat Iranin vaihtoehdot kostolle
Jarmo Lindberg sanoo MTV Uutisille, että tällä hetkellä odotetaan pölyn laskeutumista ja lopullisten tuhojen selviämistä Yhdysvaltain iskujen jälkeen.
– Vedetään hetki henkeä ja katsotaan, miten Iranin johto vastaa. Lähteekö se iskemään joihinkin muihin kohteisiin, Lindberg sanoo.
Iran on aiemmin vannonut kostavansa, jos Yhdysvallat toteuttaa iskunsa.
Iran saattaa eskaloida konfliktia muun muassa sulkemalla öljykuljetuksille elintärkeän Hormuzinsalmen, arvioi Lindberg.
Lue lisää: Iran on vannonut kostoa – Jarmo Lindberg: Nämä ovat sen vähäiset vaihtoehdot
11.22: Qatar: USA:n iskuilla voi olla katastrofaalisia seurauksia
Qatar kertoo pelkäävänsä, että Yhdysvaltain iskuilla Iraniin on katastrofaalisia seurauksia.
Qatarin ulkoministeriö kehottaa lausunnossaan kaikkia osapuolia pidättäytymään tilanteen kärjistämisestä. Ministeriön mukaan nykyinen vaarallinen tilanne voi johtaa katastrofaalisiin seurauksiin sekä Lähi-idässä että laajemmin.
Qatar on Yhdysvaltain liittolainen, ja Qatarissa sijaitsee Yhdysvaltain suurin sotilastukikohta Lähi-idässä.
11.18: IAEA pitää maanantaina hätäkokouksen USA:n iskuista
Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA pitää huomenna maanantaina hätäkokouksen Yhdysvaltain iskettyä Iranin ydinlaitoksiin.
IAEA:n johtaja Rafael Grossi ilmoitti viestipalvelu X:ssä kutsuvansa IAEA:n hallituksen koolle hätäkokoukseen.
YK:n alainen IAEA on kertonut, ettei Yhdysvaltain iskujen ole havaittu aiheuttaneen säteilytasojen nousua.
11.14: Yhdysvallat käytti superpommiaan ensi kertaa
Trump ja Yhdysvallat eivät ole virallisesti kertoneet, minkälaisia aseita tai koneita iskuissa käytettiin. Iskuista saatujen muiden tietojen perusteella voidaan kuitenkin tietää, että pääisku Fordowin ydinlaitokseen tehtiin B-2-häivepommittajien kantamilla MOP-bunkkerintuhoajilla. Niitä käytettiin nyt ensimmäistä kertaa taistelussa.
Lue lisää: Trump käytti ennennäkemätöntä asetta – näin iskut tehtiin
10.52: Britannian Starmer patistaa Irania neuvottelemaan
Britannian pääministeri Keir Starmer vetoaa Iraniin, jotta se palaisi neuvottelupöytään. Starmer kommentoi asiaa Yhdysvaltain iskettyä Iranin ydinlaitoksiin.
Lausunnossaan Starmer sanoi Guardianin mukaan, että Iranin ydinohjelma on vakava uhka kansainväliselle turvallisuudelle. Pääministeri sanoi Yhdysvaltain toimineen estääkseen Irania saamasta ydinasetta.
Starmerin mukaan Lähi-idän vakauden palauttaminen on nyt tärkein asia.
9.43: Iran iski Israeliin
Iran on ampunut taas ohjuksia Israeliin, kertovat sekä Israel että Iran. Iran ampui ohjukset muutama tunti sen jälkeen kun Yhdysvallat oli iskenyt Iranin ydinlaitoksiin.
Ainakin 16 ihmistä on haavoittunut, kertovat Israelin pelastusviranomaiset.
Israelin asevoimien mukaan Iran laukaisi Israelia kohti kaksi aaltoa ohjusiskuja. Israelin television mukaan ainakin yksi ohjus osui rakennukseen Israelin keskiosassa.
Pelastusviranomaisten mukaan 16 ihmistä vietiin sairaalaan iskun seurauksena ja yhdellä miehellä oli keskivaikeita vammoja.
Ilmahälytyssireenit ovat soineet sunnuntaina eri puolilla Israelia.
9.40: Irak tuomitsee Yhdysvaltain iskut Iraniin
Iranin naapurimaa Irak tuomitsee Yhdysvaltain iskut Iranin ydinlaitoksiin. Irakin mukaan Yhdysvaltain iskut uhkaavat Lähi-idän alueellista vakautta.
Yhdysvallat puolestaan kertoi, että se on vähentänyt edelleen henkilöstöään Irakin-suurlähetystössään viikonlopun aikana. Yhdysvaltalaisvirkamies kertoi uutistoimisto AFP:lle, että kyse on alueellisten jännitteiden aiheuttamasta varovaisuudesta.
Irakissa toimii Iranin tukemia aseryhmiä, jotka ovat uhanneet iskuilla yhdysvaltalaiskohteisiin.
Atomienergiajärjestö: Säteilytasot eivät ole kohonneet
Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA sanoo, ettei se ole havainnut säteilytasojen kohonneen Yhdysvaltojen Iranin ydinlaitoksiin tekemien iskujen seurauksena. YK:n alainen järjestö kommentoi asiaa viestipalvelu X:ssä.
IAEA vahvisti, että iskuja tehtiin kolmeen ydinlaitokseen, mukaan lukien Fordowiin.
Lue lisää: Iranilaisviranomainen ydinlaitosiskuista: Ei merkkejä saastumisesta
Iranin ulkoministeri: Iskuilla on ikuisia seurauksia
Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi sanoo, että Yhdysvaltain tekemät iskut Iranin ydinlaitoksiin ovat pöyristyttäviä ja että niillä on ikuisia seurauksia. Ulkoministeri sanoo viestipalvelu X:ssä, että Iranilla on oikeus puolustaa itseään kaikin keinoin.
Araghchin mukaan Yhdysvaltain toiminta on äärimmäisen vaarallista, laitonta ja rikollista.
Araghchi on ensimmäinen Iranin poliittiseen johtoon kuuluva henkilö, joka kommentoi Yhdysvaltain öisiä iskuja.
Lue lisää: Iranin ulkoministeri: USA:n tekemillä iskuilla on ikuisia seurauksia
Iranilaisviranomainen ydinlaitosiskuista: Ei merkkejä saastumisesta
Iranin ydinlaitoksiin tehtyjen ilmaiskujen jälkeen ei ole havaittu merkkejä saastumisesta, kertoo Iranin ydinturvallisuusviranomainen.
Iranilaisviranomaisen mukaan iskujen kohteena olleiden ydinlaitosten lähellä asuville ihmisille ei aiheudu säteilyvaaraa.
Myös Persianlahden vastarannalla sijaitsevan Saudi-Arabian ydinturvallisuusviranomaiset sanoivat, ettei Arabian niemimaan valtioissa ole havaittu iskuista aiheutuneen radioaktiivisia vaikutuksia.
YK:n pääsihteeri: Iskut vaarallinen eskalaatio
YK:n pääsihteeri Antonio Guterresin mukaan Yhdysvaltain iskut Iraniin ovat vaarallinen eskalaatio sekä suora uhka kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle.
Pääsihteeri kehottaa YK:n jäsenmaita rauhoittamaan tilannetta ja noudattamaan kansainvälisen oikeuden mukaisia velvoitteitaan.
Guterresin mukaan tilanteeseen ei ole sotilaallista ratkaisua, vaan ainoa tie eteenpäin käy diplomatian kautta.
Netanjahu onnitteli Trumpia Iran-iskuista
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on onnitellut Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia iskuista, jotka Yhdysvallat teki Iranin ydinlaitoksiin.
X-viestipalvelussa julkaisemassaan videopuheessa Netanjahu sanoi, että Trump loi historiallisen käänteen, joka voi johtaa Lähi-idän rauhaan ja kukoistukseen.
Trump: Iskut sotilaallinen menestys
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa pitämässään puheessa, että Yhdysvaltain iskut Iranin ydinkohteisiin tuhosivat täysin Iranin keskeiset uraanin rikastuslaitokset.
Trump kutsui iskuja mahtavaksi sotilaalliseksi menestykseksi.
– Lähi-idän kiusaajan Iranin on nyt sovittava rauhasta. Jos näin ei käy, tulevat iskut ovat paljon voimakkaampia, Trump sanoi puheessaan.
Trump sanoi, että Iranin vaihtoehtoina ovat rauha tai suuri tragedia. Hänen mukaansa Iranissa on vielä paljon kohteita jäljellä tuleville iskuille.
– Mikäli rauha ei synny nopeasti, iskemme näihin muihin kohteisiin tarkasti, nopeasti ja taidokkaasti, Trump sanoi.
Lue myös: Iranin ylin johtaja: "Emme koskaan antaudu"
Pääkohteena oli Fordowin ydinlaitos
Trump kertoi iskuista alunperin Truth Social -viestipalvelussaan hieman ennen kello kolme yöllä Suomen aikaa. Tuolloin Trump totesi Yhdysvaltojen iskeneen Fordowin, Natanzin ja Esfahanin ydinlaitoksiin.
Trumpin mukaan hyökkäyksen pääkohteena oli Fordowin ydinlaitos.
– Fordow on poissa, Trump sanoi toisessa viestissään.
Iranilaismedioiden mukaan Qomin provinssin viranomaiset ovat vahvistaneet, että osa Fordowin ydinlaitoksesta oli hyökkäyksen kohteena.
Isfahanin provinssin viranomaiset puolestaan vahvistivat, että Natanzin ja Isfahanin ydinlaitosten läheisyydessä tehtiin niin ikään iskuja. Sekä Natanzin että Isfahanin ydinlaitokset sijaitsevat Isfahanin provinssissa.
Lue myös: Trumpia harmittaa, ettei hän ole saanut Nobelia
Yhdysvaltalaispresidentti oli jo aiemmin kertonut harkitsevansa osallistumista Israelin hyökkäykseen.
Israel iski Iraniin viikko sitten perjantaina, minkä jälkeen maat ovat tehneet jatkuvasti ilmaiskuja toisiaan vastaan.
Israelin asevoimat kertoi Yhdysvaltain iskujen jälkeen, että Israelissa on nostettu valmiustasoa.
Käytössä B-2-pommikoneet
Yhdysvallat käytti iskuissaan B-2-pommikoneita, kertoo yhdysvaltalaisviranomainen uutistoimisto Reutersille. Myös uutiskanava CNN kertoo saaneensa viranomaislähteeltään tiedon B-2-koneista.
Kyseessä on ainoa sotilaskone, joka on kykeneväinen kantamaan Yhdysvaltojen niin sanottua bunkkerintuhoajapommia, GBU-57E/B Massive Ordnance Penetratoria (MOP). Kyseessä on 13 000-kiloinen tuhoajapommi on suunniteltu erityisesti maanalaisten bunkkereiden täsmätuhoamiseen jopa 60 metrin syvyydessä.
Ei vielä ole vahvistettua tietoa, käyttikö Yhdysvallat juuri kyseistä pommia iskuissaan.
Uutiskanava CBS kertoo saaneensa iskusta tietävältä viranomaislähteeltään tiedon, että iskussa käytettiin juuri MOP-pommeja.
Trumpin mukaan kaikki iskussa olleet koneet ovat nyt poistuneet Iranin ilmatilasta.